SPNL Asiantuntijaryhmien toiminta

,

Suomen Painonnostoliitolla on paljon vapaaehtoisia eri asiantuntijaryhmissä, joille voit kertoa ideoita miten liiton toimintaa voitaisiin viedä ketterämmin eteenpäin.

Asiantuntijaryhmien tekemä työ on lisääntynyt liiton reurssien pienentyessä etenkin vuodenvaihteen jälkeen, kun toiminnanjohtajan tehtävä lakkautettiin. Ajantasainen tieto tulee olla liiton sivuilla päivitettynä, mun aina näin ei ole, johtuen suuresta määrästä tietoa, mitä liiton sivuilta löytyy. Tieto on hautautunut tai päivitetty tieto on vain jäänyt jostain syystä päivittämättä itse painonnosto.fi-sivustolle.

Nyt olisi tärkeää käyttää kaikkia liiton sivuja käyttäville, että saisimme tiedot ajantasalle, olethan yhteydessä asiantuntijaryhmään, mikäli huomaat korjattavaa liiton sivuilla tai muita puitteita. Liiton sivujen kävijämäärät ovat parhaimmillaan, jopa 100 000 kertaa kuukaudessa.

Toimenpide-ehdotus:

Lähetä liiton toimistoon ja puheenjohtajalle linkki sivustoon tai dokumentiin otsikolla Toimenpide-ehdotus, mikä mielestäsi ei ole ajan tasalla tai vaatii tarkastelua. Kirjoita alkuperäinen teksti ja tai -kuva, lisää uusi teksti punaisella kirjoitettuna. Tarkoitus on saada liiton sivuille kaikki mahdollinen tieto mitä sinne tarvitaan, moni asia on hiljaisessa tiedossa ja näin on vain totuttu toimimaan, mutta sitä ei itse säännöistä tai ohjeista löydy.

Esimerkki:
Toimenpide-ehdotus: Tempaus-lehden vuosijulkaisut puuttuu

Linkki: https://painonnosto.fi/liitto/

Tiedotus
Tempaus-lehti on Suomen Painonnostoliiton tiedotuslehti. Tempaus ilmestyy kaksi kertaa vuonna 2019 ja se postitetaan kaikille kausilisenssin lunastaneille ja palvelumaksun maksaneille jäsenseuroille. Lehden voi myös tilata, vuosikerran hinta on 20 euroa.
Vuoden 2014 lehdet:  N:o 1,  N:o 2N:o 3 (pdf-muoto)
Vuoden 2015 lehdet: N:o 1N:o 2N:o 3N:o 4
Vuoden 2016 lehdetN:o 1N:o 2N:o 3N:o 4
Vuoden 2017 lehdetN:o 1N:o 2N:o 3N:o 4
Vuoden 2018 lehdetN:o 1N:o 2
Vuoden 2019 lehdet: N:o 1N:o2
Vuoden 2020 vuosijulkaisu
Vuoden 2021 vuosijulkaisu

Muutos/korjausehdotus

Vuosien 2014-2017 linkin vievät vanhoille nettisivuille, eikä niitä saa sieltä enää katsottua.
Vuoden 2022 vuosijulkaisu puuttuu
Vuoden 2023 vuosijulkaisu puuttuu”.