Janette Ylisoini ja Iita Konen ovat painonnoston 15-vuotiaiden EM-mitalistit!

,

3. kisapäivä

Suomi teki tänään painonnostohistoriaa. Kun viisi suomalaista kilpaili samana päivänä, sekä kaksi suomalaisnostajaa nousi samaan aikaan palkintokorokkeelle! Päivästä osattiin odottaa mahdollista suomalaismenestystä ja sen takasivat Iita Kononen ja Janette Ylisoini.

Vilma Rättyä Raution Kisailijat nosti heti aamusta ja nämä kisat olivat hänen ensimmäiset arvokisansa. Vilma nosti tyttöjen alle 15-vuotiaiden 59 kilon sarjassa ja pisti kilpailun heti jännäksi saamalla tempauksen onnistumaan vasta kolmennella nostollaan 58 kilosta, joka oikeutti 11. sijaan tempauksessa. Työntö kulki lopulta paremmin ja 76 kiloa tuli toisella nostolla, sillä tuli hieno 8. sija työntönostoissa. Yhteistulos 134 kiloa oikeutti 10. sijaan.

Vilman kommentit:

”Kisaan valmistautuminen sujui hyvin, aluksi en juuri jännittänyt yhtään kun tultiin tänne, mutta kisan lähestyessä jännitys kasvoi. Nostaminen tuntui vähän pehmeältä, muuten kyllä nostot meni ihan hyvin. Ekaa kertaa kun sai arvokisoissa olla, niin olihan nää ihan erilaiset kisat kuin aikaisemmin ja fiilikset oli kohdallaan. Helpotti kun sai tempauksessa vikalla nostolla onnistuneen suorituksen. Työnnöt sujui ihan normaalisti ja olen niihin tyytyväinen”.

Päivän toiseen suomalaisnostajien sarjaan odotukset olivat mitä jännittävimmät. Ennakkoon oli tiedossa, että nyt on mahdolisuus menestykseen. Molempien suomalaisnostajien treenit olivat sujuneet erittäin lupaavasti. Tyttöjen 64 A-ryhmässä kilpaili kaksi kovaa suomalaista, Iita Kononen Äänekosken Huima ja Janette Ylisoini Keravan Bodonos. Kaikki muut suomalaiset olivat mukana kannustamassa ja yleisössä oli varmasti päivän kovin meno. Taistelu mestaruudesta ja mitaleista oli lopulta todella kovaa sekä tasaista. Suomi oli valmistaunut ennakkoon hyvin ja laatinut taktiikan kolmen valmentajan voimin Leena Vartiainen, Jarno Tiainen sekä Antti Everi. Etukäteen tempauksessa laitettiin tytöille muutaman kilon kevyemmät aloituspainot, kuin millä todellisuudessa oli tarkoitus aloittaa ja työnnössäkään ei avauspainoja heti laitettu kohdalleen. Tämä kutkuttava korotuspeli ja huikeat nostot seurasivat toisiaan. Parasta oli, että suomalaiset pystyivät seuraamaan hyvin toisiaan ja pelaamaan aikaa nostovuoroissa. Viimeinen silaus saatiin parivaljakon uskomattomalla kannustuksella toisilleen, tekemisen meininki oli käsin kosketeltavaa.

Iita Kononen otti tempauksessa pronssimitalin Euroopan Mestaruuskilpailuissa tuloksella 75 kiloa. Samalla tuloksella otettiin myös hopeaa, mutta Iitan oli tyytyminen pronssiseen EM-mitaliin, sillä enempää ei juuri ollut tehtävissä. Venäjän Skripko Alana vei kultaa 80 kilon tempaus tuloksella. Iita ehti alkuun hetken iloita mitaliaan ja sen jälkeen lähdettiin keskittymään tempauksen jälkeen työntönostoihin. Avaukseen Iita laittoi korkeimmat aloitusraudat, mitä on kisoissa koskaan ollut ja 85 kiloa riitti lopulta neljänteen sijaan työnnössä. Yhteistulos 160 kiloa samoin neljänteen sijaan.

Iita on aloittanut painonnoston kuusivuotiaana, jolloin keppi nousi kevyesti ja ensimmäisissä kilpailuissaan hän tempaisi kuusi kiloa ja työnsi myös kuusi kiloa. Pitkä on ollut EM-mitalistin ura jo nuoresta iästä huolimatta ja kansainvälinen painonnostoura lupaa erittäin hyvää Äänekosken rautaisimmalle tytölle.

Photocredit: Mari Paananen 17.7.2012, Iita Kononen 6-vuotiaana otti ekat tempaukset kepillä

Iita Konosen kommentit:

”Ennakkovalmistelut meni tosin hyvin ja auttoi kun leirillä sai kokeiltua viimeisen kovan työnnön, uskalsin aloittaa sit niin yläältä. Tää on ollut tosi hieno kokemus ja iloinen kun saa edustaa Suomea. Parasta näissä kisoissa on Suomen porukka, joka kannusti tosin hyvin ja katsomosta sai lisäksi tukea nostoihin! Tempauksessa oli aluksi liikaa ajatuksia mielessä ja pohdin tekniikkaa, vikaan tempaukseen sain kuitenkin ajatukset kasaan! Työnnössä aloitus oli hyvä ja varma, sitten aloin taas ehkä miettimään liikaa sitä nostoa, en osaa sanoa mikä siinä sitten muuten olis mennyt pieleen. Hyvä fiilis jäi, kun sai edustaa Suomea ja kokemus aivan mahatava”.

Janette Ylisoini oli ennakkoon ja leirilläkin nostanut vakuuttavasti ennen tuloaan Puolan Euroopan mestaruuskilpailuihin. Janette osallistui kaksi vuotta sitten jo samoihin karkeloihin ollen 11. Israelin nuorten EM-kisoissa. Tänään oli kuitenkin Janeten päivä ja nostot kulki paremmin kuin koskaan. Ennätykset kirjoitettiin uusiksi ja samalla nostettiin Euroopan mestaruuskilpailuiden hopeaa kolmeen kertaan: 75 kilon tempauksella, 96 kilon työntönostolla ja 171 kilon yhteistuloksella. Venäjän Skripko Alana vei lopulta kultaa 101 työntö tuloksella ja 181 kilon yhteistuloksella.

Janeten ensimmäiset painonnostokilpailut olivat marraskuussa 2016, jolloin tulosta syntyi tempauksessa 11 kiloa ja työnnössä 14 kiloa. Silloin nostettiin painitrikoilla ja painitossuilla. Painin ohella myös yleisurheilukilpailut tulivat tutuksi. Janette on monipuolinen urheilija ja on aina osallistunut kaikkiin mahdollisiin leireihin ja kisoihin, joista tämän päivän kisassa oli varmasti hyötyä.

Photocredit: Jani Ylisoini, Janette 19.11.2016 jäsenten väliset, Keravan Bodonos. Tempaus 11 ja työntö 14 kiloa.

Janette Ylisoinin kommentit:

”Kisaan valmistuatuminen meni erittäin hyvin. On ollut tosi paljon kisoja ja leirityksiä, itseasiassa kaikki on oikeastaan mennyt ihan nappiin. Tästä jäi hyvä fiilis, kun sai hopiaa! Parasta kisoissa oli kun sai Iitan kans olla samassa sarjassa ja kannustettiin toisia koko ajan ja varsinkin se kun saatiin molemmat mitalit kaulaan. Tempauksesa säikähdin ihan sikana, kun avausnosto ei onnistunut, loput nostot tuntuikin sit tosi helpoita. Työnnössä sain varmasti avauksen tehtyä ja taktikointi onnistui hyvin, sain työnnössä 96 kiloa kevyesti nostettua. Nyt on helpottunut olo ja ihan mahtava fiilis!”

Iitan ja Janeten lento saapuu Helsinki- Vantaalle huomenna ma 23.8 klo 14:40

Ida Moisio Alppilan Puntti-Weikot oli päivän neljäs suomalaisedustaja. Ida lähti kisoihin hiukan taistelemaan tuloksesta B-ryhmässä. Tempauksessa Idan avausnosto oikeutti 4:nteen sijaan, samoin työnnön 80 kiloa sekä yhteistuloksella ottiin B-ryhmän 4. sija. Lopullinen sijoitus selviää vasta kun A-ryhmä on nostanut tiistaina.

Ida Moision kommentit:

”Kesä on ollut rankka, enkä ollut päässyt ihan toivotulla tavalla harjoittelemaan. Oli kiva muistella miten kivaa arvokisoissa on nostaa ja viime kerrasta on niin hyvät muistot. Nyt ei kisa mennyt ihan putkeen, vaan otin ne mitä otettavissa oli, mielestäni nostin hyvällä tekniikalla, mutta voimaa vaan puuttui. Täytyy nyt vaan treenata kovemmin”.

Eetu Hautaniemi Porin Puntti-Karhut oli päivän viides suomalaisnostaja, Eetu kilpailu poikien 67 kilon sarjassa. Tempauksessa oli tyytyminen 89 kiloon ja työnnössä kovan taistelun jälkeen tulokseksi 105 kiloa. Suomalaistunnelma oli vielä katossa Eetun nostoissa ja siitä saikin intoa ja olisi ollut hienoa onnistua paremmin.

Eetu Hautaniemen kommentit:

”Valmistauduin näihin kisoihin hyvin, oli hyvä fiilis, kun sai nostaa kovassa porukassa. Tempaus ei tosin mennyt ihan putkeen. Työnnössä voimaa riitti ja nostot tuntui hyviltä, vaan pienestä se jäi vaan kiinni, kun kädetkin sain suoraksi, mut ei vaan pysynyt siellä. Hyvä kokemus ens kertaa ajatellen”.

Kaikki tulokset:

https://www.ewfed.com/2021/Youth/Results/Results.pdf