Yleisen sarjan Pohjoismaiden mestaruudet ratkaistaan online-kisassa

Viikonvaihteessa tehdään pohjoismaista painonnostohistoriaa, kun yleisen sarjan PM-mitalit ratkaistaan ensimmäistä kertaa online-kisassa. Suomen joukkueeseen kuuluu kahdeksan naista ja kahdeksan miestä.

PM-kilpailut oli alun perin tarkoitus järjestää Kööpenhaminassa, mutta koronatilanteesta johtuen Pohjoismaiden Painonnostoliitto (NTF) päätti muuttaa ne online-kisaksi. PM-kisojen järjestäjämaa on Norja, ja kilpailukeskus sijaitsee Nautsdalissa.

Historiaa tehdään siinäkin mielessä, että kyseessä ovat viralliset PM-kilpailut. Sama käytäntö on 19.-20. joulukuuta pidettävissä 17- ja 20-vuotiaiden PM-kilpailuissa.

Suomi joukkue tekee viikonvaihteessa kisansa Tampereen Nääshallissa. Tanskalaiset nostavat Kööpenhaminassa, islantilaiset Reykjavikissa ja norjalaiset Nautsdalissa. Ruotsalaiset eivät tuoreimpien tietojen mukaan pääse osallistumaan koronarajoitusten takia.

Tarkkaan ottaen kyseessä ei ole ensimmäinen PM-kotilavakilpailu. Vuosina 1941-1945 mitalit ratkottiin kunkin maan kotonaan pitämien mestaruuskilpailujen tulosten perusteella. Ensimmäinen suomalainen PM-kultamitalisti on Jakob Tokazier, joka voitti jaetun mestaruuden miesten 67,5 kilon sarjassa vuonna 1941.

Suomen joukkue yleisen sarjan Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa 28.-29.11.2020:

Naiset
55 kg Siri Sytelä (la klo 11.00) – Alavuden Urheilijat
64 kg Anna Ollikainen (la klo 15.00) – CF Kuopio Barbell Club
64 kg Suni Supattra (la klo 15.00) – Herakles (Helsinki)
71 kg Sonja Hartio (la klo 19.00) – Vihtavuoren Pamaus
71 kg Nelli Nurmi (la klo 19.00) – Turun Atleettiklubi
76 kg Meri Ilmarinen (su klo 11.00) – Lohja-Lifting
81 kg Aino Linnamaa (su klo 11.00) – Hauhon Sisu
87 kg Nea Hukkinen (su klo 11.00) – Turun Atleettiklubi

Miehet
81 kg Iiro Hartikainen (la klo 17.00) – Joensuun Puntti-Pojat
81 kg Mauro Nieminen (la klo 17.00) – Rovaniemen Reipas
89 kg Väinö Suoniemi (su klo 13.00) – Ounasvaaran Atleetti Klubi (Rovaniemi)
89 kg Antti Peltokangas (su klo 13.00) – Rovaniemen Reipas
96 kg Jesse Nykänen (su klo 13.00) – Lahden Atomi
102 kg Rebin Rezazadeh (su klo 15.00) – Rovaniemen Reipas
109 kg Hannes Keskitalo (su klo 15.00) – Ounasvaaran Atleetti Klubi
+109 kg Lauri Tuovinen (su klo 15.00) – Tampereen Pyrintö

Valmentajat: Antti Everi p. 046 876 1000 ja Leena Vartiainen p. 050 411 3930  (heiltä myös lisätietoja)

Suluissa olevat nostoajat ovat alustavia. Lopulliset kilpailuryhmät päätetään keskiviikkona pidettävässä online-kongressissa.

Meri Ilmarinen kuva: Jaarli Pirkkiö

Jesse Nykänen kuva: Julia Ruohonen