Väino Kupari in memoriam

Väinö Kupari

Suru-uutinen Konnevedeltä:

Väinö Kupari on poissa

Hän oli syntynyt 20.7.1932 Konnevedellä ja menehtyi 89 vuoden ikäisenä 5.6.2022.  Vielä viikko ennen hänen poismenoaan saimme olla yhdessä painonnostoveteraanien tapaamisessa Petäjävedellä.

Konneveden Urheilijoiden painonnoston kantava voima ja tervaskanto aloitti painonnoston jo 1950­-luvulla jatkaen vielä veteraanisarjoissa 2010-luvulle asti.  Väinö saavutti useita piirinmestaruusmitaleita ja menestystä. Myöhemmin menestystä tuli veteraanien eli nykytermein mastersien kilpailuissa.

Tässä mahtava lista mastersien arvokilpailuista: SM-kisoista 12 kultaa ja 5 hopeaa, EM-kisoista 1 kulta, 3 hopeaa ja yksi pronssi sekä yksi 4. ja yksi 5. sija sekä MM-kisoista 2 pronssia.

Väinö oli tuttu näky aina kilpailuissa myös tsemppaajana ja tunnelman luojana. Vielä viimeisellä viikollaan hän oli kuntosalilla painoja nostelemassa.  Nuorena hän harrasti myös yleisurheilua, hiihtoa ja pesäpalloa.

TEKSTI: PENTTI NORONEN