Pohjoismaiset mestaruuskilpailut ja tuomaripäivä 2024

Helmikuussa 2024 Pohjoismaat kokoontuivat päivittämään kilpailusääntönsä niin että ne mukailevat pitkälti IWF:n sääntöjä, mutta on huomioitavaa että NWF:n kilpailusäännöissä on poikkeavuuksia. Parin vuoden keskustelun jälkeen, jossa mukana olivat vahvasti NWF:n urheilijakomissio, kilpailutapahtumaa on uusittu tavoitteena nostaa pohjoismaalaista painonnostoa. Monelle urheilijalle nämä ovat ensimmäiset kansainväliset kilpailut.

Kilpailujärjestäjälle on asetettu kansainväliset vaatimukset lähettää kutsut IWF:n aikataulun mukaisesti. Alustavat ilmoittautumiset ja Final Entryt tehdään hyvissä ajoin, toisin kuin aikaisemmissa säännöissä, joissa alustavat ilmoittautumiset tehtiin vain kaksi viikkoa ennen kilpailuja. Huomioitavaa on myös että vain urheilijat jotka ovat alustavilla listoilla voivat olla ehdolla Final Entry listalle. Myös teknisten toimihenkilöiden määrää on nostettu pakollisesta yhdestä kahteen, ja toivomus on että maat, jotka lähettävät suuria joukkueita, lähettävät myös useampia tuomareita viikonlopun taistoihin.

Aikuisten PM-kilpailujen alkustavat ilmoittautumiset tehdään jo elokuun puolessa välissä, jonka takia aikuisten tulee ilmoittaa kiinnostuksensa Färsaarien kilpailuihin jo 5.8. mennessä SuomiSportin kautta linkistä https://www.suomisport.fi/events/a2b2b798-8f24-43df-bcf7-d397b1ab4a98. Kaikkia nostajia – niin aikuisia kuin nuoria ja tyttöjä ja poikia – koskee uudet sarjajaot:
NWF Technical Competition Rules and Regulations (TCRR) – NORDIC WEIGHTLIFTING FEDERATION

Kun Pohjoismaiden mestaruuuskilpailuiden tuloksia seurattiin pidemmältä ajalta, huomioitiin että alimpien ja ylimpien sarjojen osallistujia niin miehissä kuin naisissa ei ollut paljon. Moni sarja kilpailtiin niin ettei kaikki mitaleita jaettu. Pohjoismainen kongressi hyväksyi vuodesta 2024 että alimmissa ja ylimmissä sarjoissa kilpailut ovat pistekilpailuita ja keskisarjat nostetaan kilokisana. Koska painoluokkia vähennettiin niin jokaiseen painoluokkaan maa saa lähettää kolme (3) nostajaa. Pistekilpailun taulukko päätetään teknisessä kokouksessa ennen kilpailutapahtumaa.

Aikuisten kilpailut nostetaan ensimmäistä kertaa Färsaarilla, joka sai vuonna 2022 äänivältaisen jäsenyyden Pohjoismaiseen painonnostoliittoon. Färsaaret pyrkivät saamaan oman statuksen kansainvälisillä kilpakentillä niin että he voivat olympialaisissakin kilpailla oman lippunsa alla. EM-tasosta ylöspäin he kilpailevat vielä Tanskan lipun alla, mutta pohjoismaissa oman lippunsa alla.

Yleisten Pohjoismaisten mestaruuskilpailuiden ohessa pidetään NWF:n ITO Seminar (NWF Tuomaripäivä) yhteistyössä EWF:n kanssa. Päiviä suunnitellaan vielä, mutta luento-osuudet pidetään ennen kilpailuiden alkamista ja itse kilpailutapahtuma on osana koulutusta. Koulutuksesta vastaa EWF:n tekniksen komitean puheenjohtaja Tina Beiter (DEN). Suunnitelmissa on että KV2 toimihenkilöt voivat tapahtuman yhteydessä korottaa tuomarikorttia KV1 tasoon niin kauan kuin muut ehdot täyttyvät.

NWF:n Urheilijakomissio on tehnyt työtä urheilijalistojen päivitykseen, jotta mahdolliset ehdokkaat voivat tulla valituiksi syksyn PM-kilpailuiden yhteydessä pidetyissä urheilijakomissiovaaleissa. Suomen edustajat NWF:n urheilijakomissiossa ovat Saara Retulainen ja Jesse Nykänen. Kilpailuihin osallistuvat urheilijat äänestävät syksyn PM-kilpailuissa uudet edustajat, kaksi per maa.

Pohjoismaisen liiton nettisivuja päivitetään sitä mukaan kun tietoa tulee kisajärjestäjiltä. Käy sieltä ensin etsimässä tietoa ja jos linkkiä ei löydy, voit lähettää kommenttisi osoitteeseen president@nordicweightlifting.com .