PM-tulostiedotus, 2. päivä

Naisten viimeisestä ryhmästä kaksi kultaa ja pronssi Suomeen

Painonnoston Pohjoismaiden mestaruuskilpailut jatkuivat sunnuntaina ryhmällä, jossa nostivat loput naiset alle 76 kiloisten sarjasta alkaen.
Suomalaiset urheilijat esiintyivät lavalla mainiosti: Lohja-Liftingin Meri Ilmarinen ja Hauhon Sisun Aino Linnamaa sarjassa 81 kg sekä Nea Hukkinen painoluokassa 87 kg (Turun Atleettiklubi).

Aino Linnamaa käynnisti suomalaisnostot tempaamalla 80 kiloa. Toisellaan hän onnistui neljä kiloa korkeammalta. Kolmannen noston urakkaan lastattiin vielä kolme kiloa kovempi haaste. Kolme onnistunutta nostoa, leveä hymy, tempaustulos oma ennätys 87 kg ja kolmas sija.
Ensimmäisen työnnön Aino otti sadasta kilosta varman päälle. Toisen 105 kg noston hän pummasi. Kilo lisää kolmanteen. Painovoima oli tänään nostajaa vahvempi. Yhteistulos 187 kg (87+100) riitti pronssiin.

Nea Hukkinen aloitti myös 80 kilosta, ilman tulosta. Toinen yritys heti perään tuotti valkoiset valot ja nostaja hymyili helpottuneesti.
Kolmas tempausnosto oli rauhallinen ja onnistunut. Päivän välisaldo, oma ennätys, 85 kiloa. Sijoitus tempauksen jälkeen 1.
Myös Nea työnsi ensimmäiseksi 100 kg varmasti. Seuraavaksi hän kesytti 106 kiloa. Kolmas työntö aiheutti pienen hetkellisen pettymyksen kyyneleen.
Yhteistulos 191 kg (85+106) ja kultaa Suomeen! Maamme-laulu vaihtoi tilalle liikutuksen kyyneleet.

Meri Ilmarinen tähtäsi kisaan 87 kilon aloituksella. Otteet olivat tarkat. Toinen yritys 89 kilosta ja jälkeen napakymppi.
Meri paransi tekemistä nosto nostolta. Hieno aloitus kisaan, kolmella onnistuneella, 91 kg tulos ja toinen sijoitus.
Työntöihin nostaja lähti selvästi kuuden putki mielessään. Ensimmäisen noston hän otti 115 kilosta, ilman tulosta. Toisella hän kuittasi saman raudan. Kolmatta työntönostoa haettiin pienen taktikoinnin jälkeen 118 kilosta. Tuloksena hylkäys tuomariäänin 2-1.
Yhteistulos 206 kg (91+115) ja päivän toinen kulta Suomelle.

Nostajan kommentit:
”Tempaus meni oikein hyvin. Nostot tuntuivat paremmalle mitä osasin odottaa treenien perusteella. Kaikki nostot onnistuivat, Meri iloitsi.
Eivätkä työnnötkään huonoja olleet. Tuomarilinja oli vaan tosi tarkka.
Jos koronatilanne sallii, niin seuraavaksi valmistaudun 12.12. Lohjan kisoihin.”

Miehet, 89- ja 96-kilon painoluokat: Jesse Nykänen täräytti PE:n, kaksoisvoitto 89-kiloisissa

Pieni tekninen murhe sävytti päivän toiseksi viimeisen ryhmän etenemistä.
Lahden Atomin Jesse Nykänen pisti Suomen ja Pohjoismaiden ennätyksen uusiksi sarjassa miehet alle 96 kiloa.

Antti Peltokangas (Rovaniemen Reipas)  käveli ensimmäisessä tempauksessa ulos lavan edestä. Hän joutui odottamaan toista yritystä normaalia pidempään, sillä raudat rullasivat poikki Nääshallin nettiyhteyden hetkeksi. Miehen keskittyminen oli timanttia, eikä hän antanut pienen tauon häiritä onnistuen 118 kilon tempauksessaan. Viimeinen viisi kiloa kovempi yritys jäi vaisummaksi. Tempaustulos 118 kg riitti neljänteen sijaan sarjassa 89.
Peltokangas pyysi ensimmäiseen työntöön 157 kiloa. Tuloksena hylkäys kaikin tuomariäänin. Toinen nosto oli selvästi parempi ja hyväksyttiin 3-0.
Viimeinen työntö 166 kilosta nousi ylös asti, mutta linja oli tiukka, ja Antti turhautui hylkäyksestä.
Yhteistulos 275 kg (118+157) riitti sarjan 89 kiloa hopeaan.

Väinö Suoniemi (Ounasvaaran AK) aloitti 122 kilosta ja rauta oli kevyttä. Eikä viisi kiloa raskaampi rautakaan Väiskiä härnännyt. Viimeisessä tempauksessa ruutia oli hieman liikaa ja tanko pyörähti yli. Suoniemen tulos 127 kiloa ja kärkipaikka tempauksen jälkeen.
Työntönostot Väinö käynnisti epäonnisesti kahdella yrityksellä 155 kilosta. Kolmanteen ratkaisevaan työntöön tehtiin kilon korotus ja onnistuneesti, 156 myös uusi M20-ikäluokan SE.
Yhteistulos 283 kg (127+156) ja sarjan 89 kiloa kaksoisvoitto Suomeen ja Rovaniemelle.
”En käsitä miten onnistuin tunaroimaan työnnössä!, Suoniemi tuhisi.”

Jesse Nykänen aloitti tempauksensa ryhmän viimeisenä. Muut urheilijat olivat jo käyttäneet yrityksensä. Ensimmäisellä hän hoiti hienosti 147 kg. Toiseen lastattiin PE-raudat 152 kiloa. Jesse latasi tykit ja tuuletti uutta ennätystä komeasti. Kolmas nosto 155 kilosta jäi hyväksi yritykseksi. Sijoitus tempauksen jälkeen 1.
Työnnössä Jesse jatkoi hyvää työskentelyä, mutta ryhmän tuomarilinja oli tiukka. Ensimmäinen 170 kilon työntö oli varmaakin varmempi. Toinen 180 kg nosto hylättiin 2-1. Viimeiseen jälleen hylättyyn työntöön pyydettiin lopulta 183 kilo kerrallaan korottamalla.
Yhteistulos 322 kg (152+170) ja kulta Lahteen.
”Ennätysraudat vaativat pientä show’ta, Jesse naurahti tyytyväisenä.”

Painonnoston Pohjoismaiden mestaruuskilpailut päättyivät suomalaismiesten komennossa

Ryhmän kaikkien sarjojen (102 kg, 109 kg ja +109 kg) kullat kotiin!

Rebin Rezazadeh (Rovaniemen Reipas) aloitti tempaamalla onnistuneesti 120 kg. Seuraavat yritykset 125 ja 128 kilosta olivat epäonnisia.
Rebinin tempaussijoitus 1. sarjassa 102 kg.

Työntökin käynnistyi epäonnisesti 160 kilosta. Nosto hylättiin tuomariäänin 2-1. Toinen siistimpi suoritus heti perään tuotti paremman lopputuleman äänin 3-0. Viimeinen työntönosto 165 kg ei noussut ylös saakka.
Yhteistulos 280 kg (120+160) ja Rebin Pohjoismaiden mestariksi sarjassa 102 kg.

Hannes Keskitalo (Ounasvaaran AK)  teki varmaa työtä ensimmäisessä tempausnostossa 135 kg. Toinen yritys 140 kilosta jäi pelkäksi vedoksi. Kolmannen yrityksen urheilija jätti käyttämättä.
Keskitalon sijoitus tempauksessa 1 (sarja 109 kg).
Hannes aloitti työntönsä kauniisti 170 kilosta. Nätti oli hänen toinenkin suoritus 180 kg. Viimeisessä yritys jäi työnnössäkin vedoksi.
Yhteistuloksella 315 kg (135+180) sarjan 109 kg kulta.

Kotilavalla esiintynyt Lauri Tuovinen (Tampereen Pyrintö) käynnisti kisansa myös varmasti 135 kilon tempauksella. Varmat otteet jatkuivat myös viisi ja kymmenen kiloa raskaammilla raudoilla, 145 oli  myös Tuovisen oma ennätys.
Laurin sijoitus tempauksen jälkeen myös ensimmäinen (sarja +109 kg).

Ensimmäisessä työnnössä hän otti 173 kg varman päälle. Seuraavalla raudalla 180 kg hän lähti varmistamaan karkumatkaansa kohti mestaruutta. Tuomarit hylkäsivät noston 3-0. Viimeinen työntö ei kestänyt suorille käsille asti.  Yhteistulos 318 kg (145+173) ja kulta myös superraskaassa sarjassa Suomeen.

Suomi paras maa joukkuepisteissä

Naiset

1. Suomi 37 p.
2. Tanska 35 p.
3. Norja 26 p.
4. Islanti 12 p.

Miehet

1. Suomi 40 p.
2. Norja 21 p.
3. Islanti 16 p.
4. Tanska 5 p.

 

 

Meri Ilmarinen tempaa 91 kg KUVA: Tomi Tolsa

Aino Linnamaa tempaa 80 kg KUVA: Tomi Tolsa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

lll

Rebin Rezazadeh tempaa 128 kg -nl KUVA: Tomi Tolsa

Lauri Tuovinen tempaa 140 kg KUVA: Tomi Tolsa

Hannes Keskitalo tempaa 135 kg KUVA: Tomi Tolsa

uusi

Nea Hukkinen tempaa 80 kg KUVA: Tomi Tolsa

Jesse Nykänen työntää 180 kiloa – nl KUVA: Tomi Tolsa

Antti Peltokangas työntää 157 kg KUVA: Tomi Tolsa

Väinö Suoniemi työntää 155 kg – nl KUVA: Tomi Tolsa