Painonnoston Pohjoismaiden mestaruudet ratkeavat viikonvaihteessa Rovaniemellä – ensikertalaiset pääsevät näyttämään kyntensä

,

Painonnoston Pohjoismaiden mestaruuskilpailut voimaillaan tulevana viikonloppuna Lapin urheiluopistolla, Rovaniemellä. Lauantaina nostetaan naisten sarjoissa 45-76 kiloa ja miesten sarjoissa 55-96 kiloa. Sunnuntaina ovat jaossa mitalit naisten sarjoissa 81-yli 87 kiloa ja miesten sarjoissa 102-yli 109 kiloa.

Ensikertalaiset pääsevät näyttämään kyntensä, sillä Suomen joukkueesta puolet osallistuu uransa ensimmäisiin yleisen sarjan PM-kilpailuihin. Toki joukkueen nuorimmat urheilijat ovat aiemmin pukeneet ylleen Suomen edustusasun nuorten PM- sekä jopa EM- tai MM-kilpailuissa.

Kansainvälisesti tasokkaimmat painoluokat ovat naisten 59 ja 71 kiloa. Turun Atleettiklubin Saara Retulainen puolustaa 59-kiloisten Pohjoismaiden mestaruutta viime vuodelta Kööpenhaminasta. Kisojen nimekkäin nostaja on Norjan Ine D. Andersson, joka saavutti tämän vuoden EM-kilpailuissa työnnön kultaa ja yhteistuloksen pronssia 59-kiloisissa.

Retulainen nosti viime lauantaina kaikkien aikojen ennätyksensä 208 kiloa (93+115) perinteisessä kansainvälisessä Siniset miekat -kilpailussa sarjan Meissenissa. Hän painoi vain 1,2 kiloa yli 59 kilon sarjarajan, joten PM-lavalla on luvassa huikea taistelu.

Sarjan 59 kiloa Pohjoismaiden ennätykset ovat tällä hetkellä tempauksessa 91 kiloa Retulaisen nimissä sekä työnnössä 118 kiloa ja yhteistuloksessa 208 kiloa Anderssonin nimissä.

71 kilon sarjassa ottavat puolestaan yhteen Suomen lahjakkaimmat juniorinostajat Keravan Bodonoksen Janette Ylisoini ja Ounasvaaran Atleetti Klubin Aino Luostarinen. Ylisoini nousi tänä vuonna yhteistuloksellaan 208 kiloa rankingissa ykkösessä ja otti nimiinsä juniorisarjojen Pohjoismaiden ja Suomen ennätykset. Hänellä on tältä vuodelta myös 17-vuotiaiden yhteistuloksen MM-hopeaa ja EM-kultaa.

Ylisoinille ja Luostariselle PM-kisa käy sopivasta välietapista matkalla kohti 20- ja 23-vuotiaiden EM-kilpailuja, jotka käydään Albanian Dürresissa 15.–25. lokakuuta. Adrianmeren rannalle Dürresiin on lähdössä myös 76-kiloisissa nostava Tampereen Pyrinnön Jutta Selin.

Selin nosti Retulaisen tapaan Meissenissa sivuten yhteistulosennätystään 207 kiloa (92+115).

Miehissä viime vuoden PM-mitalisteista ovat mukana Lappeenrannan Painonnostajien Jonathan Räsänen (81 kg), Tampereen Pyrinnön Mikael Kouhia (81 kg), Rovaniemen Reippaan Antti Peltokangas (89 kg) ja Rovaniemen Reippaan Rebin Rezazadeh (102 kg).

Järjestävän seuran Reippaan Antti Peltokangas voitti helmikuun SM-kisoissa ylemmän sarjan 96 kiloa, mutta pudottautuu ensimmäistä kertaa tänä vuonna 89-kiloisiin.

Painonnoston Pohjoismaiden mestaruuskilpailuilla on pitkä historia. Ensimmäisen kerran ne nostettiin kotilavakilpailuna 1941. Miehet olivat ensimmäistä kertaa samalla lavalla Oslossa 1946. Naiset tulivat PM-lavoille Ruotsin Skellefteåssa 1995.

Lapin urheiluopisto on painonnostoväelle tuttu kilpailupaikka. Rovaniemen Reipas järjestää yhteistyössä Suomen Painonnostoliiton kanssa yleisen sarjan PM-kilpailut ensimmäistä kertaa. Järjestävän seuran edustajia kotilavalla ovat Ronja Leppiaho (59 kg), Antti Peltokangas ja Rebin Rezazadeh.

PM-kilpailuista tulee livelähetys, jonka juontaa SPNL:n nuoriso- ja koulutuspäällikkö Jarno Tiainen.

Youtube-linkki:
https://www.youtube.com/playlist?list=PLxWxbrLOLMrN0rr_oQu7DdQzMGkh7E2xF

 

Kilpailuaikataulu:

Lauantai 8.10.2022: kello 10 naisten sarjat 45-76 kg ja miesten sarjat 55-96 kg

Sunnuntai 9.10.2022: kello 10 naisten sarjat 81-yli 87 kg ja miesten sarjat 102-yli 109 kg

Kilpailuihin on vapaa sisäänpääsy.

 

Suomen joukkue:

Nostajan osalta mainittu sarja, syntymävuosi, seura, ennätykset, aiempi menestys PM-kilpailuissa sekä tämän vuoden SM-kilpailujen tulos

Naiset:

55 kg Hanna Kunelius 1988 Lohja-Lifting

70-89-159

PM: –

SM 2022: 59 kg 6. 68+89=157

59 kg Saara Retulainen 1993 Turun Atleettiklubi

91-109-200

PM: 2021 Kööpenhamina 59 kg 1. 91+109=200

SM 2022: 59 kg 1. 88+108=196

59 kg Ronja Leppiaho 2000 Rovaniemen Reipas

76-90-166

PM: –

SM 2022: 59 kg 7. 72+84=156

64 kg Tytti Parjanen 1985 Rauma Lifting

75-95-170

PM: 2019 Vigrestad 64 kg 8. 68+85=153

SM 2022: 64 kg 5. 71+93=164

71 kg Aino Luostarinen 2003 Ounasvaaran Atleetti Klubi (Rovaniemi)

91-117-206

PM: –

SM 2022: 71 kg 1. 89+110=199

71 kg Janette Ylisoini 2006 Bodonos (Kerava)

90-118-208

PM: –

SM 2022: 71 kg 2. 87+106=193

76 kg Jutta Selin 1999 Tampereen Pyrintö

92-117-207

PM: 2021 Kööpenhamina 76 kg 2. 90+112=202

SM 2022: 76 kg 1. 86+110=196

76 kg Nita Viiri 1999 Herakles (Helsinki)

87-105-190 (ennätykset sarjassa 71 kg, ei tuloksia sarjassa 76 kg)

PM: –

SM 2022: 71 kg 3. 87+103=199

81 kg Jenni Immonen 2003 Alppilan Puntti-Weikot (Oulu)

82-100-182 (ennätykset sarjassa 76 kg, ei tuloksia sarjassa 81 kg)

PM: –

SM 2022: 76 kg 2. 77+90=167

Yli 87 kg Aleksandra Buhtin 1993 Lahden Atomi

78-105-180

PM: –

SM 2022: yli 87 kg 1. 76+100=176

Miehet

55 kg Kai Ollonen 2008 Ounasvaaran Atleetti Klubi

64-80-144

PM: –

SM 2022: –

81 kg Jonathan Räsänen 1994 Lappeenrannan Painonnostajat

120-155-275

PM: 2021 Kööpenhamina 81 kg 3. 117+154=271

SM 2022: 81 kg 1. 120+149=269

81 kg Mikael Kouhia 1995 Tampereen Pyrintö

122-146-268

PM: 2021 Kööpenhamina 73 kg 3. 116+138=254

SM 2022: 81 kg 3. 122+146=268

89 kg Antti Peltokangas 1995 Rovaniemen Reipas

131-170-300

PM: 2020 online 89 kg 2. 118+157=275

2021 Kööpenhamina 96 kg 2. 130+168=298

SM 2022: 96 kg 1. 130+175=305

96 kg Mika Palomäki 1982 Kurikan Puntti-Klubi

121-151-272

PM: 2003 Uppsala 77 kg 4. 107,5+145=262,5

SM 2022: 96 kg 3. 120+150=270

102 kg Roni Peltonen 1998 Tampereen Pyrintö

142-182-320

PM: –

SM 2022: 102 kg 1. 140+172=312

102 kg Rebin Rezazadeh 1995 Rovaniemen Reipas

130-173-302

PM: 2019 Vigrestad 96 kg 120+0

2020 online 102 kg 1. 120+160=280

2021 Kööpenhamina 102 kg 2. 130+165=295

SM 2022: 102 kg 2. 129+173=302

109 kg Jani Heikkinen 1994 Kalajoen Junkkarit

145-184-329

PM: 2019 Vigrestad 109 kg 143+0

SM 2022: 109 kg 2. 135+165=300

109 kg Matias Wiena 1994 Alppilan Puntti-Weikot

130-153-283

PM: –

SM 2022: 102 kg 3. 127+149=276

Yli 109 kg Hanno Keskitalo 2003 Ounasvaaran Atleetti Klubi

148-172-320

PM: –

SM 2022: yli 109 kg 2. 145+160=305

Valmentajat: Tommi Rinne, Jimmy Taivaloja ja Ari Moilanen