NWF:n kongressi, Gardabaer, ISL

,

Perjantaina 14.11.2025 pidettiin NWF:n kongressi Gardabaerissa, Islannissa. Parittomina vuosina valitaan 3-henkinen hallitus ja Suomen Karoliina Lundahl jatkaa kolmatta kauttaan puheenjohtajana. Myös Patrik Helgesson (SWE) jatkaa varapuheenjohtajana kolmannelle kaudelleen, mutta uutena pääsihteerinä aloittaa Anders Bendix Tanskasta. Esa Lomma valittiin toiminnantarkastajaksi, joka tarkoittaa sitä että Lomma palvelee lajia jo kolmannen pääsihteerin alla.

Kongressissa hyväksyttiin NWF:n vuosikertomus, päivitettiin NWF:n kilpailutoiminnan sääntöjä ja keskusteltiin siitä miten NWF:ssä valmistaudutaan uusiin 1.8.2026 voimaan tuleviin painoluokkiin. Kongressi päätti järjestää ylimääräisen kongressin keväällä 2026 EM-kilpailuiden yhteydessä keskustellakseen kilpailusääntöjen muutoksista. NWF:n kongressi pidetään EWF:n kongressin jälkeen, kun maiden puheenjohtajat ovat paikalla. Painoluokkien lisäksi tullaan päättämään uudet NWF:n eliittiluokan rajat sekä joukkueiden koot. Tanskalta ja Färsaarilta tuli esitys, että joukkueiden kokoa ei rajoiteta muulla tavalla kuin että nostajia on jokaiseen painoluokkaan kaksi.

Pohjoismaisten ennätysten kirjaamisesta keskusteltiin rakentavassa hengessä. Nykypäivän tekniikka antaa mahdollisuudet joustaviin ratkaisuihin, jotta jokainen ennätysnosto saadaan kirjattua NWF:n vuosikertomukseen. Nettisivuille päivitetään voimassa olevat ennätykset ja tällä hetkellä useassa painoluokassa on vielä pohjoismaiset standardit. Kun maat lähettävät NWF:oon ennätyslistoja, urheilijan ADAMS-tunnus tulee myös ilmoittaa.

Pohjoismainen liitto ja Suomi käyttävät Q-pisteitä ja kongressi hyväksyi  Suomen esityksen alimmista painokertoimista: naisnostajilla se on 41,0 kg ja miesnostajilla 50,0 kg. Näitä lukuja tukevat tilastot, joissa on käytetty mm. kaikkia IWF:n alle 17-vuotiaiden MM-kilpailuissa tehtyjä tuloksia.  Q-pisteitä käytetään NWF:n kaikissa ikäluokissa (U20 ja aikuiset), mutta U17-kilpailuja on käyty Sinclair-pisteillä. Tyttöjen ja poikien sekä nuorten PM-kilpailut nostetaan kahden viikon kuluttua Ruotsin Halmstadissa, ja 26.11. pidettävässä teknisessä kokouksessa päätetään millä pisteillä valitaan parhaat tyttö- ja poikanostajat.

Vuonna 2024 Pohjoismaisissa kilpailuissa urheilijat valitsivat itselleen urheilijaedustajat NWF:n urheilijakomissioon. Urheilijat kokoontuvat nyt ensimmäistä kertaa lauantaina 15.11., jossa Suomea edustaa paikalla oleva Siri Sytelä. Urheilijoilta kuullaan mielipiteitä tulevista NWF:n painoluokista, joukkueiden koosta ja miten kisoihin saadaan lisää kovia taisteluja mitaleista.

Ensi vuoden aikuisten pohjoismaiset kilpailut nostetaan syksyllä Aksdalissa, Norjassa, mutta ajankohtaa ei ole vielä päätetty. Färsaaret puolestaan ilmoitti, ettei se pysty järjestämään U17- ja U20-kilpailuja ja näin NWF etsii uutta järjestäjää vuodelle 2026. Kongressi keskusteli useista eri vaihtoehdoista, kuultiin jopa esitys neljän päivän supertapahtumasta, joissa kaikki NWF:n ikäluokat (U17, U20 ja yleinen sarja) kilpailevat samassa paikassa. Muita esityksiä olivat U17- ja U20-kilpailuiden jakaminen kahteen yksipäiväiseen tapahtumaan, jolloin Färsaaret pystyisi järjestämään tyttöjen ja poikien tapahtuman yksipäiväisinä ja vain junioreille etsitään uutta järjestäjää.

Kongressiväki oli illan päätteeksi myönteinen Suomen esittämälle ehdotukselle, että kiertopalkintona voisi olla myös plakaatti, johon maat saavat kiinnityksiä. Nykyinen käytäntö, että joukkuekilpailun voittaja saa kiinnityksen isoon pokaaliin, on matkustamisen kannalta vaivalloinen. Suomeen matkustaa PM-kilpailuiden jälkeen suurin osa jaettavista pokaaleista – hyvä, Suomi! – mutta lentoyhtiö saattaa laskuttaa pokaalin kierrättämisestä ympäri pohjoismaita jopa 70 euron lisämaksun! Islantiin Suomesta saapunut naisten joukkuepokaali on käytössä vasta toista vuotta, mutta painonnostajamerkki on irronnut ja kannassa on halkeama. Kolmella perättäisellä voitolla maa saa pitää pokaalin ja maan tehtävänä on hankkia uusi kiertopalkinto. Kunhan Suomen naisten saavat vielä kaksi kiinnitystä pokaaliin, niin katsotaanko plakaatin hankkimista seuraavaksi kiertopalkinnoksi?

Kisoja voi seurata Islannista seuraavan linkin kautta: https://m.youtube.com/watch?v=ccbMbxkYpNI