Matti Kitunen on poissa

Lempäälän Kisan painonnoston vahva ja pitkäaikainen vaikuttaja Matti Kitunen on kuollut. Hän oli syntynyt 18.6.1940 ja kuoli 19. maaliskuuta.

Kitunen ryhtyi vuonna 1975 herättelemään Lempäälän Kisan painonnostotoimintaa, joka oli hiipunut vetäjien lopetettua. Kitusen kaveriksi tuli pieni innokas ydinjoukko, ja toiminta saatiin uuteen vauhtiin.
Kitusen panos seuratyössä ei rajoittunut pelkästään painonnostoon, vaan suuren yleisseuran toimijana hän teki tiivistä yhteistyötä muun muassa yleisurheilijoiden ja jääkiekkoilijoiden kanssa.

Omalla urheilu-urallaan Kitunen harrasti kouluvuosina perinteisesti hiihtoa ja yleisurheilua sekä myöhemmin nyrkkeilyä.

Painonnostoon Kitunen tutustui pestautuessaan töihin laivalle. Hän hankki laivojen opinto- ja urheilukerhon vetäjänä levytangon ja painot lähes kaikkiin laivoihin, joissa työskenteli. Ammatillisen koulutuksen tuloksena hän suoritti muun muassa linjaluotsitutkinnon matkustaja- ja rahtialuksia varten Saaristomeren reiteille.

Kitunen tutustui 1970-luvulla – palvellessaan luotsina reitillä Turku-Tukholma – Turun Atleettiklubin painonnoston vahvaan mieheen Reijo Vainioon, jolta hän sai paljon valmennuksellista apua.

Kitunen myös kilpaili painonnostossa, mutta ennen kaikkea hän tuli Lempäälässä tunnetuksi seurajohtajana ja valmentajana. Kaikki tunsivat tulisieluisen painonnostomiehen Hakkarin liikuntahallilla.

Kitusen johdolla Lempäälässä järjestettiin lukuisia SM-kilpailuja, kansallisia kilpailuja ja maaotteluita.

Kitunen toimi valtakunnallisella tasolla Suomen Painonnostoliiton hallituksen jäsenenä sekä teknisen valiokunnan jäsenenä. Hän oli 2000-luvun alussa kehittelemässä muun muassa liiton sähköisiä lomakkeita.

Piiritasolla hän toimi pitkään SVUL:n Hämeen piirin painonnostojaoston puheenjohtajana sekä tuomarikouluttajana.

Kitunen sai kansainvälinen 1. luokan tuomarikortin vuonna 1993 ja kiersi aktiivisesti kansainvälisiä kilpailuja. Hänet valittiin Vuoden tuomariksi 1997, jolloin Suomessa järjestettiin kaksi merkittävää painonnostotapahtumaa – World Games -kilpailut Lahdessa ja Euroopan unionin mestaruuskilpailut Porissa.

Tuomariuransa kulminaatiopisteenä Kitunen piti Lahden 1998 MM-kilpailuja, joissa hän toimi ajanottajana.

Kitunen valmensi lukuisia Lempäälän Kisan painonnostajia. Kitunen vaikutti merkittävästi muun muassa seuran nykyisen ykkösnostajan Teemu Roinisen kehittymiseen painonnostomaajoukkueen luotettavaksi ankkuriksi.