Seurajoukkuekilpailusäännöt

Päivitys 2024 syysliittokokouksen jälkeen, voimassa 1.1.2025

 

22 § Osallistumisoikeus

Suomen Painonnostoliiton seurajoukkuekilpailuun ovat oikeutetut osallistumaan kaikki liiton vuosittaiset velvoitteet täyttäneet jäsenseurat. Mestaruussarjassa voi nostaa vain yksi joukkue jokaisesta seurasta jokaisessa ikäluokassa, kun taas ykkössarjassa seurat voivat nostaa niin monella joukkueella kuin pystyvät noudattamalla seuraavia sääntöjä. Osallistumisoikeus on Suomen kansalaisilla ja Suomessa pysyvästi asuvilla ulkomaalaisilla, jotka edustavat Painonnostoliiton jäsenseuraa, ellei näissä säännöissä toisin mainita.

 

23 § Kilpailusarjat ja ajankohdat

Kilpailu käydään kahdessa sarjassa: mestaruussarjassa ja ykkössarjassa. Kaikissa sarjoissa käydään kahden kierroksen sisältävä runkosarja, jossa kierrosten joukkuepisteet lasketaan yhteen. Lisäksi mestaruussarjassa käydään loppuottelu kuuden parhaan joukkueen kesken ikäluokissa 17-vuotiaat, 20-vuotiaat, Masters, yleinen naiset ja yleinen miehet. Kierrosten aikajaksot ovat 1.1.-31.5 ja 1.6.-31.10.

Tulokset on toimitettava liittoon liittojohtokunnan hyväksymällä tavalla kevätkierrokselta viimeistään 4. kesäkuuta ja syyskierrokselta viimeistään 4. marraskuuta mennessä. Liittojohtokunta määrittelee loppuottelun ajankohdan ja paikan.

 

24 § Hyväksyttävät joukkueet ja tulokset

Mestaruussarjassa ja ykkössarjassa joukkueen nostajien on saavutettava tuloksensa liiton kilpailukalenterissa mainituissa kansallisissa kilpailuissa tai sitä arvokkaammissa kilpailuissa. Tulokset kaikkien ikäluokkien ja sukupuolten mestaruussarjassa ja ykkössarjassa lasketaan kulloinkin voimassa olevan IWF:n Sinclair-taulukon tai muun vastaavan taulukon mukaan miehille miesten pisteet ja naisille naisten pisteet. Masters mestaruusseurajoukkueen tulokset lasketaan IMWA:n käytössä olevilla miesten ns. ikäsinclair-pisteillä eli miehet SMF-pisteillä (Sinclair-Meltzer-Faber) ja naiset SHMF-pisteillä (Sinclair-Huebner Meltzer-Faber).

Kaikissa kilpailuissa noudatetaan SM-kilpailuiden mestaruussääntöjen ikä- ja sarjarajoituksia. Joukkueiden jäsenten ei tarvitse olla eri kierroksilla samat, mutta heidän tulee olla seuransa jäseniä. Yhtä nostajaa voi käyttää vain yhdessä ikäluokan joukkueessa samalla kierroksella, eli kevät- ja syyskierroksella ja loppuottelussa.

Seura voi ilmoittaa useampia joukkueita ykkössarjan jokaiseen ikäluokkaan, mutta mestaruussarjan eri ikäluokissa voi olla vain yksi joukkue samasta seurasta. Ykkössarjassa ei järjestetä loppuottelua.

 

Ykkössarjajoukkueen kokoonpano

Joukkueessa nostavat enintään neljä nostajaa, joista kaksi ovat miesnostajia ja kaksi naisnostajia.

17v. mestaruussarjajoukkueen kokoonpano

Joukkueessa nostavat enintään neljä nostajaa, joista kaksi ovat korkeintaan 17-vuotiasta poikanostajaa ja kaksi korkeintaan 17-vuotiasta tyttönostajaa.

20v. mestaruussarjajoukkueen kokoonpano

Joukkueessa nostavat enintään neljä nostajaa, joista kaksi ovat korkeintaan 20-vuotiasta poikanostajaa ja kaksi korkeintaan 20-vuotiasta tyttönostajaa.

Naisten mestaruussarjajoukkueen kokoonpano

Joukkueessa nostavat enintään neljä naisnostajaa.

Miesten mestaruussarjajoukkueen kokoonpano

Joukkueessa nostavat enintään neljä miesnostajaa.

Masters mestaruussarjajoukkueen kokoonpano

Joukkueessa nostavat enintään neljä Mastersnostajaa, joista kaksi ovat miehiä ja kaksi naisia.

 

Loppuottelut

Loppuottelussa seura ei voi käyttää samaa nostajaa kuin yhdessä joukkueessa. Joukkueen kokoonpanon täytyy täyttää samat kriteerit kuin alkukierroksilla.

17v. mestaruussarjan loppuotteluun valitaan kuusi (6) parasta joukkuetta mestaruussarjan alkukierrosten yhteispisteiden perusteella.

20v. mestaruussarjan loppuotteluun valitaan kuusi (6) parasta joukkuetta mestaruussarjan alkukierrosten yhteispisteiden perusteella.

Naisten mestaruussarjan loppuotteluun valitaan kuusi (6) parasta joukkuetta mestaruussarjan alkukierrosten yhteispisteiden perusteella.

Miesten mestaruussarjan loppuotteluun valitaan kuusi (6) parasta joukkuetta mestaruussarjan alkukierrosten yhteispisteiden perusteella.

Masters mestaruussarjan loppuotteluun valitaan kuusi (6) parasta joukkuetta mestaruussarjan alkukierrosten yhteispisteiden perusteella.

 

Yleistä loppuottelusta

Mestaruussarjan loppuottelut käydään saman viikonlopun aikana. Loppuotteluun lähdettäessä seuroilla ei ole lähtöpisteitä. Finaalit nostetaan round-systeemillä.

Finaaliin selvinneen joukkueen on ilmoitettava kilpailuun yksi (1) vähintään kansallisen 2-luokan tuomari. Suositus on, ettei kilpailun juryssä olisi finaalijoukkueen seuraan kuuluvaa kansainvälistä tuomaria.

Liittojohtokunta määrittelee loppuottelun paikan ja tarkemman ajankohdan nostettavaksi kyseisen vuoden marras-joulukuun aikana. Loppuottelun kilpailukutsu ja ilmoittautumiset tehdään Suomisportin kautta.

Kaikki loppuottelut käydään omina kilpailuina ja nostetaan järjestyksessä 17-vuotiaat, 20-vuotiaat, Masters, yleinen naiset ja yleinen miehet.

 

Seurojen kustannukset

Seurajoukkuefinaalin järjestävä seura maksaa SPNL:n kilpailulupamaksun voimassa olevan hinnaston mukaisesti.

Seurat maksavat SPNL:lle osallistumismaksun per joukkue voimassa olevan hinnaston mukaisesti.

Liitto toimittaa loppuotteluissa jaettavat mitalit järjestävälle seuralle ja laskuttaa järjestävää seuraa mitaleista voimassa olevan säännöstön ja hinnaston mukaisesti.

Toimihenkilöiden ja kilpailujärjestelmän kustannuksissa sovelletaan SM-tason kilpailuiden käytäntöä johtokunnan määrittelemien vuosittaisten osallistumismaksujen mukaisesti.

 

25 § Palkitseminen

Liitto palkitsee parhaat joukkueet liittojohtokunnan päättämällä tavalla. Epäselvissä tapauksissa seura voi tehdä kirjallisen valituksen Kilpailutoiminnan asiantuntijaryhmälle (KTA), joka käsittelee valituksen ja toimittaa sen johtokunnalle päätettäväksi.