Johtokunnan kokoustiedote 3/2024

Painonnostoliiton marraskuussa valittu johtokunta on kokoontunut aktiivisesti etäyhteyksin ja sähköpostein, nyt neljännen kerran sähköpostikokouksessa ajalla 28.2.-3.3.2024. Kokouksen aikana pidettiin Teams-palaveri 1.3.2024, jossa käsiteltiin budjettia. Myös wa-ryhmät ovat laulaneet aktiivisesti. Asiantuntijaryhmät ovat tehneet työtä omilta osiltaan suunnitellessaan tulevaa vuotta ja ehdotuksia tulevista painotusalueista.

Ensi vuoden SM-tulosrajat julkaistaan heti Kalajoen painonnostojuhlan, jota myös SM-kilpailuiksi kutsutaan, jälkeen, ja ne perustuvat syksyn liittokokouksessa päätettyyn kaavaan, jossa tarkastellaan menneen vuoden tuloksia jokaiseen kilpailuluokkaan suhteutettuna. Näin on saatu perustelun kestävää dataa tulosrajojen pohjaksi. Tulevat vuodet näyttää, miten tämä uudistus vaikuttaa Suomen mestaruuskisojen osallistujamääriin sekä koko lajin aktiiviseen harrastajamäärään. Johtokunnalla ja asiantuntijaryhmillä on vahva luottamus uuden tavan tuovan lisää aktiivisia kilpailijoita ja sitä kautta myös tuloksia pitkässä juoksussa useammissa kilpailuryhmissä. Markkinoinnin, myynnin ja tiedotuksen asiantuntijaryhmä (MMT) on myös toivonut selvää lippulaivatapahtumaa painonnoston pariin jota lajin vuoden päähuipentuma, SM-kilpailut, edustaa.

Aina on myös puhetta taloudesta ja nyt istuva johtokunta joutuu vaikeiden päätösten eteen tulevina vuosina. Ensimmäinen iso työ, jonka puheenjohtaja Karoliina Lundahl on yhdessä rahastonhoitajaksi valitun Tomi Tolsan kanssa tehnyt, on liiton taloushallinnon läpikäyminen ja tilinpäätöksen sekä vuosikertomuksen toteuttaminen. Tätä kirjoittaessa tilinpäätös on tilintarkastuksessa. Tilinpäätös tulee olemaan noin 28te miinusmerkkinen.

Johtokunta käsitteli ja korjaili syysliittokokouksessa hyväksyttä toivebudjettia kokouksessaan 1.3.2024. Toivebudjetti oli laadittu 220 000 eurolle, mutta helmikuussa selvisi että saimme noin 189te valtion apua. Tämän takia pienin viilauksin johtokunta tulee esittämään liittokoukselle vuoden 2024 budjetin myöhemmin keväällä. Johtokunta on myös 11.2.2024 pidetyssä kokouksessaan päättänyt irtisanoa toiminnanjohtajan tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin vedoten ja Painonnostoliitto jatkaa toistaiseksi yhden hengen toimistolla. Henkilöstön kuluja on leikattu 23% ja hallinnon kuluja yli 11%, kun taas urheilun puolella painonnostosta, kahvakuulasta ja toiminnallisesta urheilusta on leikattu sama 3%, jonka valtio leikkasi SPNL:lta. Johtokunta kokoontuu vain kaksi kertaa vuodessa kasvokkain, tammi- ja syyskuussa, kun tavallisesti F2F-kokouksia pidetään 3-4, joista tietysti tulee kuluja liitolle.

Johtokunta ja asiantuntijaryhmät jakavat toiminnanjohtajan työt vapaaehtoispohjalle osana liiton talouden tasapainottamista. Johtokunta on päivittänyt Nuoriso- ja koulutuspäällikkö Jarno Tiaisen toimenkuvaa nimeämällä hänet Painonnostoliiton Kehityspäälliköksi alkaen 1.3.2024. Koulutuksesta vastaa jatkossa Kouluttajaryhmä, jonka puheenjohtajaksi nimitettiin Jimmy Taivaloja, ja MMT:n varapuheenjohtajaksi vahvistettiin Mikko Korhonen ja sihteeriksi Jukka Luonila. Vuodenvaihteessa vapaaehtoistoimintaan haettiin 2-3 somettamiseen keskittyvää vapaaehtoista, mutta oli ikävä todeta ettei kentältä tullut yhtään hakua kyseisiin tehtäviin. Jos olet kiinnostunut palvelemaan lajia somettamisessa, lähetä meili osoitteeseen toimisto@painonnosto.fi.

Suomen Painonnostoliitto on yhdessä Kamppailulajien kanssa sitoutunut yhdenvertaisuussuunnitelmaan, jonka ensimmäinen kaksivuotiskausi alkoi 1.3.2024. SPNL:n toiminnanjohtajana työskennellyt Timo Ruuhijärvi oli aktiivisesti mukana rakentamassa tätä suunnitelmaa, jossa pyritään luomaan kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa riippumatta mistään normeista.

Suomen Painonnostoliiton johtokunta otti myös yksimielisesti linjan, että vallitsevassa kansainvälisessä tilanteessa Venäjän syyskuussa järjestämiin World Friendship Gamesiin ei lähetetä joukkuetta, niin urheilijoita, valmentajia tai toimihenkilöitä. SPNL kannattaa näin valtion ja OK:n linjausta Venäjän vastaisissa toimenpiteissä.

Suomen Painonnostoliiton johtokunta uskoo vahvasti jo tehtyjen sekä tulevien päätösten, vaikka osa kipeitä onkin, tervehdyttävän liiton talouden siten, että voisimme tulevina vuosina tukea huipulle pyrkiviä urheilijoita sekä valmennustoimintaa paremmin ja tehokkaammin. Tätä kirjoittaessa on vajaa viikko Kalajoella pidettäviin SM-kilpailuihin ja siitä lähdetään kovaa vauhtia kohti kevättä, kesää ja monia kilpailuja sekä toivottavasti aurinkoista sekä tuloksellista painonnostovuotta 2024.

Johtokunnan puolesta: Pasi Vierelä, johtokunnan jäsen