In memoriam Ahti Kinnunen on kuollut 80-vuotiaana

,

Ahti Kinnunen menehtyi kotonaan helmikuun alussa 80 vuoden iässä. Hän syntyi vuonna 1943 ja eli monipuolisen ja merkityksellisen elämän.

Ahti oli aktivisesti monessa mukana. Hänellä oli kilpaurheilu-ura telinevoimistelijana ja painonnostajana, ja voitti myös painonnostossa yleisen sarjan SM-mitaleja, mm. yhteistuloksen pronssia. 

Hän urheili Joensuun Voimailukerhossa (JVK) kunnes sitten perusti Joensuun Puntti-Pojat Ry:n (JoPuPo) muiden perustajajäsenten kanssa vuonna 1970. Puntti-Poikien syntymästä ja kasvusta Pentti Ryhänen ja Arto Kormilainen voivat kertoa enemmän. Joka tapauksessa Puntti-Pojat nousi isän puheenjohtajakausilla Suomen kärkiseuraksi juniorisarjoissa ja tuotti useita yleisen sarjan SM-mitalisteja, suomenmestareita ja maajoukkuenostajia. Ahti oli tuttu ääni Puntti-Poikien kilpailuissa, joissa hän yleensä toimi kuuluttajana. Vuosi sitten Puntti-Poikien hallitus juhlisti perustajajäseniään yhteisellä ruokailulla, johon isäkin ehti mukaan.

Hän oli pitkään 80-luvulla TUL:n painonnostojaoston hallituksessa ja toimi sen puheenjohtajana. Hän oli myös mukana yhdistämässä SVUL:n ja TUL:n painonnostotoimintaa 90-luvun murroksessa ja toimi sen jälkeen Suomen Painonnostoliiton varapuheenjohtajana. Hänelle oli tärkeää luoda ja ylläpitää läheisiä suhteita urheilijoihin ja ymmärtää näiden tarpeita, ja koki myös onnistuneensa siinä. Hän osallistui myös toimihenkilönä painonnoston maailmanmestaruuskilpailuihin Lahdessa 1998. Hän tuki ja seurasi poikansa Karin painonnostouraa kovasti, samoin kuin muita joensuulaisia nostajia sekä laajemmin suomalaista painonnostoa. Hän toimi myös aktiivisesti painonnostotuomarina.

Ahti oli Pohjois-Karjalan Kelkkailijoiden perustajajäsen, ja oli organisoimassa useita kelkkasafareita mm. Pogostalla Ilomantsissa ja Kolilla. Hän oli myös aktiivinen veneilijä, tunsi Saimaan, Pyhäselän, Pielisen ja Höytiäisen vesistöt hyvin ja toimi muun muassa Karelia-Soudun turvallisuuspäällikkönä useita vuosia sekä osallistui Sulkavan Suursoutujen järjestelyihin.

Ahti oli Lions Club Kontiolahti/Höytiäinen klubin perustajajäsen, sekä Arne Ritari säätiön ritari #1205 (14.4.2012). Hän osallistui tarmokkaasti ja säännöllisesti Leijonien tapahtumiin ja varainhankintaan sekä oli merkittävässä roolissa Höytäisen perinnekalenterin valokuvien keräämisessä ja kalenterin myynnissä. Varat lahjoitettiin Lions Clubin periaatteiden mukaisesti hyväntekeväisyyteen. Hän oli myös perustamassa ensimmäistä naisklubia, Lions Club Kontiolahti Ursulat, toimien sen kummina.

Ahti oli sosiaalisesti hyvin lahjakas ja laajasti verkostoitunut. Hän sai paljon aikaan mielenkiintonsa mukaisilla elämänalueilla. Hän oli kiinnostunut Joensuun seudun urheilumahdollisuuksista ja osallistui siksi myös kokeilumielessä kunnallispolitiikkaan. Hän seurasi aktiivisesti kaikkia urheilulajeja ja toimi vapaaehtoistöissä myös ampumahiihdon arvokisoissa Kontiolahdessa. Ahti oli karjalaisittain erittäin puhelias ja hän osasi sekä neuvottelu että diplomatian hienot taidot erinomaisesti, ja tästä olikin paljon apua hänen monissa luottamustehtävissään. Ahti oli myös hyvä puhuja ja piti usein puheita eri tilaisuuksissa. Hänet muistetaan loistavasta tilannetajustaan, huumorintajustaan ja kyvystä kommunikoida hyvin erilaisten ihmisten kanssa.

Ahdin mielenkiinnosta, rohkeudesta ja kyvystä heittäytyä uuteen ja ehkä jännittäväänkin kertoo se, että hän teki jo teini-iässä moporeissun Joensuusta Turkuun, ja nuorena miehenä moottoripyöräreissun Norjaan. Hän myös seikkaili Trans-Siberian junareissun yli 65-vuotiaana yhdessä painonnoston maailmanmestari Kauko Kangasniemen kanssa. Hän myös teki kaksi reissua Malesiaan yli 70-vuotiaana tapaamaan Kuala Lumpurissa asuvan poikansa Karin perhettä.

Työuransa Ahti teki yrittäjänä toimien Joensuun Hautakiven toimitusjohtajana 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla. Yritys oli menestyvä ja tarjosi hänelle tasapainon työelämän ja lukuisien luottamustehtävien ja harrastusten välille.

Ahtia jättää ikävöimään neljä lasta, kaksitoista lastenlasta ja neljä lastenlastenlasta. Hänen elämänsä oli täynnä merkityksellisiä hetkiä ja saavutuksia, ja hänen perintönsä tulee elämään läheistensä muistoissa ikuisesti.

Ahti Kinnunen, siunaustilaisuus pidettiin Ristinkappelissa, Joensuussa lauantaina 16.3.2024

Muistokirjoitus: Kari Kinnunen