Hanno Keskitalo nosti 17-vuotiaiden PE-raudat

Ruska Cupissa myös junioreiden ja Mastersien SE-tuloksia
Ounasvaaran Atleetti Klubia edustava Hanno Keskitalo, 16, rikkoi lauantaina Santasportin Voimapajalla järjestetyissä Ruska Cup -painonnostokisoissa oman ikäluokkansa sarjan +102-kiloiset alle 17-vuotiaiden Pohjoismaiden ennätyksen sekä tempauksessa että yhteistuloksessa. Keskitalo aloitti tempauksen helposti 115 kilosta ja nosti toisella nostollaan näytöstyyliin 122 kiloa. Tempaustulos ylitti jo tässä vaiheessa kilolla omissa nimissään olleen alle 17-vuotiaiden Suomen ennätyksen.
Lisää oli kuitenkin tavoitteena ja niinpä Keskitalon valmentaja Ari Moilanen pyysi kolmanteen nostoon alle 17-vuotiaiden Pohjoismaiden ennätysraudat 125 kiloa. Keskitalon painonnostajaveljeksistä nuorempi on jo muutamaan kertaan syyskauden mittaan yrittänyt näitä painoja toistaiseksi onnistumatta, mutta nyt raudat nousivat vakuuttavasti ylös ja Norjan Ragnar Holmen joulukuussa 2018 Naustdalissa tempaama 124 kiloa siirtyi historiaan.
Työnnössä Keskitalo nosti toisella nostollaan PE-tulosta sivuavasti ikäluokan uuden Suomen ennätyksen 156 kiloa. Samalla meni kilolla rikki myös Holmen yhteistulosennätys, joka kirjataan nyt Keskitalon nimiin 281 kilon luvuin. Kolmas työntö ja tankoon 160 kiloa. Tällä kertaa uudet PE-raudat eivät vielä nousseet työnnössä, mutta Hanno Keskitalolla on aikaa vielä koko vuosi 2020 parannella oman ikäluokkansa PE-tuloksia. Thaimaan Pattayalla yleisen sarjan MM-kisoissa keskiviikkona nostanut isoveli Hannes Keskitalo, 22, rikkoi niin ikään Pohjoismaiden ennätyksen työntämällä MM-lavalla peräti 196 kiloa.
Ruska Cupin muista SE-tuloksista vastasi alle 15-vuotiaiden ikäluokassa OAK:n Valtteri Raudasoja, 15, joka tempaisi toisella nostollaan alle 49-kiloisten poikien uudeksi Suomen ennätykseksi 56 kiloa. Ennätystehtailua jatkoivat Masters-ikäluokan (yli 35-vuotiaat) nostajat, kun OAK:n Eija Selkälä pisti työnnön (73 kiloa) ja yhteistuloksen (125 kiloa) N45-ikäluokan sarjan alle 81-kiloiset SE-tulokset uusiksi. Samoin OAK:n Lea Pirttilä paransi omissa nimissään olleen työnnön N50-ikäluokan sarjan +87-kiloiset SE:n 64 kiloon.
Kovimmista SE-tulosparannuksista vastasi kisalavoille comebackin tehnyt OAK:n Kimmo Ulvas, 39, joka paransi M35-ikäluokan sarjan 109-kiloisissa Keljon Viestin Mikko Vilenin tempauksen SE:n 101 kilosta 115 kiloon ja työnnössä vastaavasti 131 kilosta peräti 161 kiloon. Yhteistuloksen SE parani siten 232 kilosta 276 kiloon. Ulvas oli Ruska Cup -kisojen paras miesnostaja tasaväkisen vastuksen antaneen OAK.n Elias Klytseroffin, 25, nostaessa sarjassa alle 96-kiloiset tempauksessa 117 kiloa ja työnnössä 150 kiloa. Tasoituspisteissä eroa miesten välille tuli Ulvaksen eduksi 1,7 pistettä.
Parhaasta naisten tuloksesta vastasi OAK:n Essi Koskinen, 29, joka tempaisi naisten sarjaan alle 71-kiloiset, kisapainoltaan vain hieman yli 64-kiloisena, hienosti 74 kiloa. Työnnössä nousi  94 kiloa, samat raudat, joilla hän saavutti helmikuussa yleisen sarjan SM-kisoissa Helsingissä sarja alle 64-kiloiset työntöpronssin. Seuraava tähtäin Koskisella on lokakuun puolivälissä Norjan Vigrestadissa nostettavat yleisen sarjan PM-kisat, joita silmällä pitäen Ruska Cup oli hyvä kenraaliharjoitus. Vigrestadin PM-kisoihin osallistuu myös OAK:n Hannes Keskitalo. Suomen joukkueeseen on nimetty yhteensä yhdeksän naisnostajaa ja 11 miesnostajaa.

Hanno Keskitalo tempaa SE:n/PE:n 125 kg (teksti ja kuva: Harri Norberg)

Liitetiedostot