Hannes Keskitalo ilman tulosta EM-Bukarestissa

Painonnoston 20- ja 23-vuotiaiden EM-kisojen viimeisenä päivänä Romanian Bukarestissa lavalla nähtiin Ounasvaaran Atleetti Klubin Hannes Keskitalo 23-vuotiaiden 109-sarjassa.

Keskitalo nosti viimeisissä nuorten EM-kisoissaan aloittaen tempausnostot 145 kilosta. Ensimmäinen yritys oli loppuosaltaan pehmeä, käsivarsissa ylimääräistä liikettä, nosto hylättiin. Toiseen nostoon Keskitalo terästäytyi, nosto oli hieno. Kolmannella tankoon kuormattu, SE:tä sivuava 151 kiloa lipui yli. Keskitalo tempauksen 8.

Etevin tempaaja, Espanjan Marcos Ruiz teki kolme toinen toistaan helpomman näköistä suoritusta päätyen 177 kiloon. Kilon päähän pääsi Armenian Samvel Gasparyan. Pronssiin riitti 163 kiloa ja sen nosti Romanian Andrei Roman.

Vedon kääntövaihe epäonnistui Keskitalolla ensimmäisessä, 186 kilon työnnössä. Kahden kilon korotus palautumisajan saamiseksi tuotti saman tuloksen, kääntö epäonnistui. Taukoa tarvittiin taas, siispä tankoon 191 kiloa. Keskitalo väänsi painon väkisin rinnalle, ylöstyöntö oli hyvä yritys mutta valitettavasti rauta tuli alas ennen aikojaan ja Keskitalo jäi ilman työntö- ja yhteistulosta.

Sarjan mestaruus ratkaistiin jo tempauksessa erottuneen kaksikon kesken. Mestariksi nosti armenialainen Gasparyan saaden tarvittavan kilon eron espanjalaiseen Ruiz´iin 214 kilon työnnöllä. Ruiz kahden kilon päässä hopealla. Pronssille yhteistuloksissa nousi työnnössä asemaansa parantanut Venäjän Iunus Magamadov 198 kilon millä painolla teki eroa seuraaviin työntäjiin yli 10 kiloa.

Joutaa mainita, että edellisenä päivänä nostettu samanpainoisten 20-vuotiaden sarjan voitto meni Bulgarian Hristo Hristoville, 18, tuloksella 396 kiloa, mikä oli ikäluokan EE samoin kuin työntötuloksensa 216 kiloa.

Hannes Keskitalo tempaa 145 kg

Marcos Ruiz, Espanja, tempaa 177 kg

23-v. 109-kiloisten tulokset

Liitetiedostot