Doha, Qatar 22. tammikuuta 2020

,

Kansainvälisen Painonnostoliiton johtokunta kokoontui keskiviikkona 22.1.20 tärkeään kokoukseen Dohassa, Qatarissa. Keskustelun aiheena on ollut saksalaisen televisioyhtiön ARD:n tekemä ohjelma painonnostosta. Ohjelmassa esitetään väitteitä lajin sisällä tapahtuvasta rahanpesusta, kiellettyjen aineiden käytöstä ja epäkohdista anti-dopingtestauksessa. Suurimmat syytökset kohdistuivat IWF:n puheenjohtajaan Tamás Ajániin, mutta samalla myös lajiin.

Päivän aikana johtokunta keskusteli televisio-ohjelman sisällöstä ja sen esittämistä väitteistä. Televisio-ohjelma mainostaa itseään asiaohjelmana. Johtokunnan kävi läpi kirjeenvaihdon liittyen ohjelman tekoon, jonka perusteella se totesi, että ohjelmassa on keskitytty asiallisen sisällön sijasta sensaatiohakuisuuteen. Useat tahot, kuten KOK, unkarilainen anti-dopingtoimisto HUNADO, urheilijat Lasha Talazkahdze ja Lydia Valentin, Georgian sekä Thaimaan painonnostoliitot, että IWF ovat tuoneet esille, ettei ohjelma ole esittänyt asioiden kaikkia puolia. Se on valinnut vain sensaationhakuiset asiat ja kyseenalaistanut asioiden oikeanmukaisuuden. Esimerkiksi viime vuosien mittava anti-dopingtyö IWF:ssä ei saanut ainoatakaan mainintaa, vaikka kuvausryhmä oli kuvannut haastatteluja vähintään puolentoista tunnin verran.

Päivän päätteeksi jokainen jäsen sai kertoa omasta puolestaan, mitä heidän mielestään johtokunnan tulisi päättää. Oli selvä, että kaikki sensaatio-ohjelman syytökset tulee selvittää juuriaan myöten, jotta painonnosto pystyy katkaisemaan siivet ohjelman aiheuttamilta huhuilta. Tätä tehtävää varten IWF:n johtokunta nimeää ulkopuolisen työryhmän tutkimaan ohjelman syytökset, jotta maailman painonnostajien luottamus lajimme kansainväliseen toimintaan voitaisiin voittaa takaisin. Puheenjohtaja Tamás Aján valitsi siirtyä tutkimuksen ajaksi syrjään päivittäistoiminnasta 90 päivän ajaksi alkaen 22.1.2020 ja varapuheenjohtaja Ursula Papandrea (USA) toimii sinä aikana puheenjohtajan sijaisena. Aján säilyttää puheenjohtajuutensa tutkimuksen aikana ja palaa tehtäväänsä 90 päivän kuluttua.

Suunnitelman ytimessä on ulkopuolisen toimijan tutkinta IWF:n toimintaan, johon koko painonnostoväki voi luottaa. Suomen Karoliina Lundahl valittiin uuteen komissioon, Oversight and Integrity Commission, joka tulee nimeämään tahon kyseiseen tutkintaan. Nelihenkistä komissiota vetää vt. puheenjohtaja Papandrea, ja muut jäsenet ovat Birenda Pratad Baishya (IND) ja H.E. Marcus Stephen (NRU).