Johtokunnan päätöksiä

,

Johtokunnan kokous 13/2026 – keskeiset päätökset

Suomen Painonnostoliiton johtokunta kokoontui 1.9.2026. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa vuoden 2027 talousarviota, syysliittokokousta, kurinpitoa, asiantuntijaryhmien asioita sekä kansainvälistä kilpailutoimintaa.

Johtokunta hyväksyi talousryhmän esittämät luvut vuoden 2027 talousarvioon. Syysliittokokoukseen päätettiin viedä kurinpitosääntöjä koskeva esitys. Lisäksi päätettiin perustaa kurinpitoryhmä, jonka jäseniksi valittiin Juhana Suoniemi, Sari Kola ja Toni Lammi.

IWF:n vuoden 2026 kongressia koskevien asioiden käsittelyä varten päätettiin järjestää erillinen johtokunnan keskustelukokous.

Asiantuntijaryhmien asioissa hyväksyttiin Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristin hakeminen Jaarli Pirkkiölle. Johtokunta päätti myös viedä syyskokoukseen tarkennettavaksi sääntöjen ja päätösvallan jaon.

EWF Technical Official Seminar and Workshop -tapahtumaan 20.–22.11.2026 hyväksyttiin Paula Räisänen toimihenkilöedustajaksi. Muut osallistujat ovat Jari Hirvonen, Ahti Hämäläinen ja Mika Hirvonen.

Johtokunta hyväksyi Suomen joukkueen nuorten 15- ja 17-vuotiaiden EM-kilpailuihin Prishtinaan, Kosovoon. Joukkueeseen nimettiin Oona Härkönen, Niilo Leino, Peetu Akujärvi, Pinja Eskelinen ja Oona Puljujärvi. Maajoukkuevalmentajiksi nimettiin Juha-Matti Mikkola ja Iina Pajula.

Kosovon kansanterveyslaitoksen epidemiologinen raportti merkittiin tiedoksi. Johtokunta päätti korvata kilpailumatkasta aiheutuneet ylimääräiset ruokailukustannukset sekä valmentajien päivärahat eristyksen ajalta.

Lisäksi hyväksyttiin esitys Urheiluhallit Oy:n ja Mäkelänrinteen Uintikeskus Oy:n vähemmistöosakkaiden kaikkien osakkeiden ostamisesta vuoden 2025 tilinpäätöksiin perustuvilla substanssiarvoilla. Rahojen käytöstä päätettiin jatkaa keskustelua seuraavassa kokouksessa.

Tilastopalvelusta päätettiin pyytää Varpu Works Oy:n esittely erillisenä, kaikille halukkaille avoimena tapahtumana.

Päätöspöytäkirja 13/2026 on julkaistu kokonaisuudessaan Päätöspöytäkirjat-sivulla.


Johtokunnan kokous 14/2026 – keskeiset päätökset

Suomen Painonnostoliiton johtokunta kokoontui 20.9.2026. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa johtokunnan järjestäytymistä ja toimintatapoja, taloutta, vuoden 2027 talousarvion valmistelua, kansainvälistä toimintaa sekä asiantuntijaryhmien toimintaa.

Johtokunnan 1. varapuheenjohtajaksi valittiin Ina Pajula ja 2. varapuheenjohtajaksi Juuso Tuulinen.

Johtokunta keskusteli toimintatavoistaan ja päätti kehittää niitä avoimuuden, läpinäkyvyyden ja yhteisesti sovittujen menettelyjen pohjalta.

Vuoden 2027 talousarvion jatkovalmistelua varten talousryhmään nimettiin Jarno Fabritius, Ina Pajula, Antti Everi ja Jyri Ruutu. Timo Pietilää pyydetään mukaan ryhmään. Valmistelu tuodaan johtokunnan käsittelyyn ennen ylimääräistä liittokokousta.

Kansainvälisessä toiminnassa käsiteltiin IWF:n vuoden 2026 Ordinary Congress -kokousta. Liitto valmistelee asiasta tiedotteen. Kongressiedustajaksi pyritään nimeämään Antti Everi ja tarvittaessa Teemu Roininen. Kansainvälisten kongressien määräajat ja valmisteluprosessit sisällytetään jatkossa johtokunnan vuosikelloon.

Asiantuntijaryhmien avointa hakua ei vielä käynnistetä. Organisaatiokartoituksessa selkeytetään ensin ryhmien tehtävät, vastuut ja toimivaltuudet, minkä jälkeen haku tuodaan johtokunnan päätettäväksi.

Johtokunta hyväksyi nuorten 20- ja 23-vuotiaiden EM-joukkueen valmennusjohdon esityksen mukaisesti. Tuomarina toimii Esa Lomma.

Hyvän hallinnon toimielimen osalta merkittiin tiedoksi Benjamin Pirkkiön erohakemus. Johtokunta valmistelee ehdotuksen toimintasääntöjen muuttamisesta siten, että toimielimelle voidaan valita varajäsenet. Täydennys ja mahdollinen sääntömuutos valmistellaan liittokokouksen käsiteltäväksi.

Toiminnallisen urheilun lajijaoston puheenjohtajana toimii 6.9.2026 alkaen Pekka Haataja.

Lisäksi päätettiin järjestää Varpu Works Oy:n tilastopalvelun avoin esittely 13.10.2026 klo 19.00 Sporttitalolla ja Teamsissa. Mahdollinen päätös palvelusta tehdään myöhemmin johtokunnassa.

Johtokunnan seuraava varsinainen kokous pidetään 4.10.2026 klo 15.00.

Päätöspöytäkirja 14/2026 on julkaistu kokonaisuudessaan Päätöspöytäkirjat-sivulla.

Johtokunnan puolesta

Jarno Fabritius