Piirileirien paluu

Painonnoston alueleiritoiminta on viime vuosina ollut vaisua. Syitä on monia esimerkiksi suurten alueiden koordinointi on ollut haasteellista. Nyt uudistamme järjestelmän, unohdamme toimimattoman aluevalmennusjärjestelmän ja palaamme vanhoihin hyviin käytäntöihin piirileirien osalta.

Uudessa toimintatavassa järjestämme pienleirejä niissä piireissä, joissa kilpaillaan mestaruuskilpailuissa. Vuonna 2018 kisattiin mestaruuksista 12 piirissä. Tavoitteena on, että kaikissa piireissä jokainen piirin alueella toimiva seura järjestäisi omien kykyjensä mukaan yhden leiripäivän vuodessa. 

Painonnostoliitto tarjoaa yhden asiantuntijakäynnin piirille kerran vuodessa. Tämä asiantuntijakäynti voi käsittää luennon valitusta aiheesta, harjoitusten vetämisen, urheilijavierailun tai jonkin muun yhdessä piirin kanssa sovitun ja toiminnalle lisäarvoa tuovan asiantuntijakäynnin vuodessa. 

Jokaiselle alueelle valitsemme yhteyshenkilön, Piirimestarin, joka toimii yhteydessä piirin seuroihin ja sopii leirien ajankohdat heidän kanssaan. Tämän jälkeen Piirimestari ilmoittaa leirien ajankohdat Painonnostoliittoon lisättäväksi kalenteriin kaikkien nähtäville. 
Jos tunnet, että voisit toimia oman alueesi piirimestarina niin ota yhteys allekirjoittaneeseen. Yhteyshenkilöiden kartoitus saatetaan loppuun kesän aikana ja heidän yhteystietonsa julkaistaan painonnosto.fi -sivustolla.

Toivomme suuresti että seurat, nostajat ja valmentajat ottavat pienleirit omikseen ja tätä kautta saadaan maantieteellisesti toisiaan lähellä olevat seurat tekemään hedelmällistä yhteistyötä. 

Tiivistys:
– 1 piirileiri vuodessa / seura 
– Jokaisella piirillä Piirimestari yhteyshenkilönä
– Jokaiselle piirille kustannetaan valmennusapua SPNL puolesta vähintään kerran vuodessa
– Leiripäivät on suunnattu lähinnä nuorille, mutta leirien järjestäjät tekevät lopulliset päätökset leirien suuntauksesta
– Tarvittaessa leirien järjestämiseen saa apua (mm. harjoitusohjelmat tms.) ottamalla yhteyden SPNL valmennuksen asiantuntijaryhmän puheenjohtajaan
– Leireille osallistumisessa ei ole tarkkaa alueellista rajausta. Jokainen joka tuntee kuuluvansa piiriin tai haluaa osallistua leirille on tervetullut

Teemu Roininen, SPNL valmennuksen asiantuntijaryhmän puheenjohtaja
roininenteemu@gmail.com
p. +358-40-764-6477