Puntti-Karhuja Virossa 2.6.2012
Kaksi sarjavoittoa Poriin Viron punttikisoista
Viiden maan perinteisissä nuorten painonnostomittelöissä Viron Albussa Puntti-Karhujen edustajat aloittivat ja lopettivat kilpailun sarjavoitoilla. Albu on pieni kylä 100 kilometriä Tallinnasta kaakkoon, mutta kylän opettaja Ahti Uppin on tulisieluinen punttimies ja valmentaja, hän on nostanut seuransa SK Vargamägi'n Viron parhaaksi. Porilaiset ovat olleet mukana näissä kutsukisoissa jo monia vuosia ja kisamatka tuntuu olevan nuorille kevään tärkein tapahtuma.
Nyt kilpailuajankohtaa siirrettiin viikolla eteenpäin 17-vuotiaiden SM-kilpailujen takia, mutta koulujen päättäjäisjuhlat verottivat kuitenkin porilaisnostajien määrää tällä kerralla seitsemään. Kisoihin ilmoittautui yhteensä yli 100 nostajaa ja ne kestivät aamukahdeksasta myöhään iltaan.
Poikien 14-vuotta ja 40 kiloa voiton otti Joonas Kankaanpää tehden 45 kilon tempauksen ja 55 kilon työnnön onnistuneesti. Saman ikäluokan tytöissä oli flunssastaan selvinnyt Annina Nisander kakkonen 45+51 kg. Anninan pikkuveli Markus tempaisi niinikään 45 kiloa, mutta hävisi siskolleen vielä työnnössä 48 kilon onnistumisellaan.
Parhaan porilaistuloksen teki odotetusti Kimmo Lehtikangas. Puntti-Karhujen ykkösnuori otti 20-vuotiaiden 94 kilon sarjassa hopeaa komella tuloksella 117+145, mikä lupaa hyvää ikäluokan SM-kisoihin elokuussa ja Parkanon PM-kilpailuihin lokakuun lopussa. Samassa sarjassa, mutta 14-vuotiaissa Antti Ristolainen nosti neljänneksi 55 kilon tempauksella ja 65 kilon työnnöllä.
Ylimmässä sarjassa tuore Suomen mestari Juuso Tuulinen oli nytkin 17-vuotisten ykkönen. Tällä kerralla tempauksella nousi 97 kiloa ja työnnössä 127 kiloa. Rahkeita pojalla on kyllä paljon parempaankin. Myös Juuso on vahva ehdokas nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Parkanoon. Saman sarjan 20-vuotiaissa Rasmus Vianto rikkoi ensi kertaa työnnössä 100 kilon rajan. Myös tempauksessa syntyi ennätys, kun 80 kiloa nousi puhtaasti suorille käsille. Ahkerasti treenaavalle Viannolle, 18, ovat punttikarhuaktiivit luvanneet varsin muhkean palkinnon, kunhan työnnössä nousevat tavoitekilot. Siihen on kuitenkin vielä hieman matkaa, sillä tuo 200 lounaan palkinto tulee 200 kilosta.